Viikonlopun treenit

marraskuu 16, 2008

Nyt viikonloppuna olen ottanut itseäni kunnolla niskasta kiinni ja ollaankin treenattu ihan kunnolla.
Eilen suuntasin Caran, Ilonan ja tiibetinspanieli Helvin kanssa agiradalle. Ei mitään varsinaista rataa tehty, otettiin erillisenä kepittelyjä, hyppyjä, puomin kontakteja ja rengasta.
Kepeissä Caralla on niin kova vauhti, ettei siihen  oikein mitenkään voi mennä väliin ohjaajaamaan, ja tosi itsenäisesti toi kyllä ne meneekin. Monta kertaa meni vikan välin ohi, mutta sain kuitenkin ohjattua loppujen lopuksi vikastakin välistä ja lopetettiin siihen. Hyppyjä otettiin eka matalilla rimoilla ja siinä huomasi heti, ettei Cara edes yrittänyt hypätä, tipahteli rimat alas. Nostin sitten rimat korkeammalle ja nyt jopa hyppäsi (: Otettiin myös vähän eteenmenoja, tosi hyvin irtoaa.
Puomille mentäessä Cara ottaa tosi hyvin kontaktin, alastuloon pysäyttelin. Näissä ei mitään ongelmia.
Ihan kivasti oli tytöllä vauhtia, kivat treenit.

Tänään suunnattiin sen sijaan Betsyn, Ilonan ja Helvin kanssa metsään ottamaan viestiharkat. Otettiin kaksi ihan superlyhyttä viestimatkaa, ekalla kerralla Ilonan luona oli Betsyllä kuulemma vähän vaikeuksia lähteä, mutta muuten lähti hyvin, vauhti tosin ei ollut mitään päätä huimaavaa. Huomasi, että tuolla on kunto selvästi laskenut kesästä, eli nyt ei sitten muuta kun kuntoa kohottamaan !
Nopeasti otettiin pienet tokotreenitkin. Seuraamiset ihan ok, kontakti ihan hyvää, mutta vieläkään Betsyllä ei ole sitä jes fiilistä, minkä seuraamisiin haluaisin. Pari luoksetuloa otettiin, yksi pysäytyksellä, näissä ei ongelmia. Kakeissa nopeat vaihdot, otin myös m-s ja s-i vaihtoja, joissa ei ongelmia.
Jos viestiäkin jaksaisi taas viikottain alkaa treenaamaan, niin voisi päästä joskus ehkä kisaamaankin :D
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.